Nov 14, 2018
YÖ-Rogaining 2018 (Nokia/Tampere)

Yö-rogaining 2018

YÖ-rogaining tuli ja meni, menin ja kuvasin ja nyt edelleen flunsaa potevana koetan hiljalleen palata tässä blogissakin aiheeseen. Edellisessä kirjoituksessa käsittelin ko. tapahtuman valokuvauksen suunnittelua ja valmistelua. Menikös hommat nyt niin kuin oli suunniteltu?

Vastauksen varmaan jokainen arvaa, ja taisinhan jo edellisessä blogissakin vihjata että eihän nämä juuri koskaan mene niin kuin suunniteltu. Siksipä siis valmistautuminen ja varautuminen tapahtumaan ja suunnitelman muutoksiin on olennaista.

Matkalla tapahtumakeskuksena toimivaan Harjuniityn liikuntahalliin pysähdyin Siurosta pohjoiseen olevalla ranta/laituri rastilla ja myös Siurossa junanradan ja kosken kupeessa olevalla rastilla.

Rantarasti meni hylkyyn samantien. Paikalla oli todella pimeää ja tolkullisessa kuvaussuunnassa ei ollut oikein mitään taustalla pimeyden lisäksi. Porintie vähän turhan kaukana. Toiseen suuntaan olisi näkynyt teollisuusaluetta, mutta siihen suuntaan ei oikein muuten olisi hyvin päässyt kuvaamaan. Taivas oli pilvessä ei tähdistä ja ilmeisistä revontulistakaan ollut mahdollisuutta saada mitään kuviin. Tämä oli alta minuutin päätetty.

Siuron “pääkuvauspaikka” oli hankalampi tapaus. Kun olin paikan edeltävällä viikolla käynyt katsomassa ei rasti vielä ollut paikallaan. Sain tarkemmat määritykset rastista myöhemmin, mutta tarkka rastin paikka ei sitten tietokoneen ääressä enää muistunut mieleen. Rastille tultuani totesin tilanteen ongelmallisuuden. Rasti oli siinä rakennuksen edessä pihatiellä tolpassa. Varsin kaukana rannasta ja pusikkoakin oli välissä. Myös junanradan näkyminen kuviin oli olematonta rakennuksen edestä. Kiersin kuitenkin rannat kosken molemmin puolin lamppujen valossa ja tuumailin silti yrittää. En toista paikkaa halunnut laittaa hylkyyn heti kättelyssä. Tässä paikassa oli kuitenkin vielä potentiaalia ja sen IC-junan todella halusin kuviin. Suuntasin sitten pikaisesti tapahtumakeskukselle tarkistamaan tilannetta. Aikataulusyistä en kuitenkaan jäänyt paikalle pitkäksi aikaa vaan palasin Siuroon asentamaan kameroita.

Siuro 21:40-23:30

Kuvasin ko. rastilla kolmella kameralla. Yhden asensin kosken vastakkaiselle puolelle junanratapenkan alaosiin liki veden rajaan. Tämän kameran jätin sinne naksuttamaan 30sek, f/11, ISO1600 valotuksia ja siirryin rastin puolelle koskea.

Siuro ja IC-juna
Ykköskamera puksutti kuvia sarjalla pimeässä veden tuntumassa. Hieman 22:30 jälkeen ohi meni IC-juna Tampereelta Poriin. Tämä valmis kuva on yhdistelmä useasta kuvasta (=vastarannan valojuovat liitetty IC-junakuvaan, koska junan mennessä ohi ei ketään vielä ollut rastilla)

Toiselle laajakulmalle koetin hakea paikkaa, mutta en oikein löytänmyt hyviä. Kuvauksellisia paikkoja kosken rannasta ja sillankupeesta löytyi vaikka kuinka mutta niihin ei olisi paljoa rogaining väkeä saanut kuviin.

Lisäksi otin kolmannella kameralla lähikuvaa rastille saapuvista ja rastilla leimaavista joukkueista. Tässä paikassa en käyttänyt salamaa. Rastilla olin myöskin aikalailla tarkalleen etukäteen suunnitellun ajan vaikka alkuunsa menikin aika tovi ennen kuin ekat joukkueet olivat paikalla. En kuitenkaan jäänyt kompensoimaan joukkueiden vähyyttä lisäodottelulla koska en ollut tyytyväinen kuvauspaikkoihini.

Siuron rasti
Rakennuksen edestä likeltä rastia: muuten ok, paitsi takana oli vene pressuissa ja auto (auton olisi sieltä toki siirtynyt mutta ei se asiaa olisi muuttanut). Lisäksi etualan veneet/kanootit ja pressut sotki kuvaa myös ja peitti junaradan.
Siruon rasti
Risteyksen kulmalta: vähän turhan kaukana rastista

Siuroa
Samalta puolen koskea kuin rasti mutta sillan toiselta puolen: hieno paikka mutta olisi pitäny asettaa maantielle salamat jotta olisi saanut osallistujat näkyviin - nyt näkyy vain juovat. Toisella puolen olisi ollut komea rastin paikka :-)
Siuron silta
Ykköskamera kosken toisella puolen kohti siltaa: ok maisema, mutta kaukana sillasta. Olisipa taivalla ollut tähtiä tai revontulet…. tai olihansiellä mutta paksu pilvimatto blokkasi ne.
Siuron rasti
Pimeää oli lähikuvissa ilman salamaa. Taustalla myynnissä asuntovaunu. Ymmärrätte että oli haasteita kuvakulmien kanssa.

PUISTO (PENTTILÄNPUISTO) 23:50-1:20

Koska toinen kuvauspaikka jäi väliin olin puiston rastilla noin pari tuntia aiemmin kuin suunnittelin. En tiedä olisiko suunniteltu aika toiminut paremmin mutta etenkin alkuun oli todella hiljaista. Olipahan hyvin aikaa asemoida kaksi kameraa laajakulmalinsseillä eri puolille rastia, asemoida etäsalama roskapöntön taakse piiloon. Kolmannella kameralla oli tarkoitus taas ottaa lähikuvia ja tällä kertaa myös kamerassa oli salama kiinni.

Etäsalamalla oli tarkoitus väläytellä laajakulmakameroiden pitkiin valotuksiin rastilla olevat vähän paremmin näkyviin. Toki samaa asiaa ajoi kolmannessa kamerassakin ollut salama.

Hiukan vaihtelin etäkameroiden paikkoja tuon puolentoista tunnin aikana. Tässä paikassa olin puolituntia pidempään kuin olin ajatellut koska etenkin alussa oli hyvin hiljaita ja lisäksi kuten sanoin olin hyvinkin edellä aikataulusta.

Ei muuten ollut puistossa mitään muuta toimintaa koko tänä aikana. Missä kaikki myöhäisten koiran ulkoiluttajat tai baariin menijät olivat? Tuolla seudulla ei kai sit ole baareja tai sitten jotakin muuta.

Ilma oli edelleen sateisen ja kostea. Taivas täysin pilvessä. Molemmat etäkamerat oli suojattu sadesuojilla, mutta kolmas käsissäni ollut kamera ei ollut. Ei satanut niin kovaa että se olisi ollut tarpeelliista. En nyt noista kahdesta viitsinyt sadesuojia repiä pois koska enempi niistä kuitenkin hyötyä oli. Etenkin kun noista toinen kamera + linssi ei ole niin hyvin kosteussuojattu kuin nämä kaksi muuta.

Puisto
Kauempaa rastia. Roskapönttö jonninverran häiritsee.
Puisto
Lähempää rastia. Useissa kuvissa näkyy objektiivin etuelementillä oleet kosteuspisarat. Huomasin ne kyllä jo kuvatessa, mutta tuumasin että tuovat kivaa lisää kuviin ja kun eivät kuitenkaan kaikissa kuvissa näkyneet niin saivat siis olla.
Puiston rasti
Lähikuvia salamalla. Tästä puistosta ei puutu roskapönttöjä. Nooh, ei niitä nyt joka kuvassa näy.
Lähikuva
Lähikuvia ilman salamaa
Mutaa
Oli mutaista menoa

Tehdasalue / Tehdas 108 1:30-2:10

Tämä kuvauspaikkana myöskin hieno. Vähän nyt kaikenmaailman korjaus- ja tietyömaat rajoittivat sekä kulkua että kuvaussuuntia. Täälläkin kuvasin kolmella kameralla. Ensimmäinen taas räpsi vähän syrjemmässä pitkiä valotuksia rastille saapuvista ja toinen sitten rastilta. Kolmannella lähikuvia. Tuo ensimmäinen kamera olisi nyt ehdottomasti vaatinut salaman kaverikseen. Valojuovia kyllä tarttui maisemaan, mutta ei yhtään hyvää kuvaa ihmisistä. Tässä mulla ei vaan olisi riittänyt kädet ja kapasiteetti, joten tältä kameralta otettiin mitä saatiin ja se ei ollut paljoa.

Tehdas 108
Ykköskamera raksutti itsekseen kuvia rastille tulevan reitin varrella
Tehdas 108
Hieman kauempana oli valoisampaa ja siellä hieman tarttui ihmishahmoja kuviin ilman salamaakin. Mutta olivat liian kaukana ja liian himmeitä.
Tehdas 108
Tässä olisi vaan pitänyt ehdottomasti olla itse paikalla väläyttämässä salamalla ihmiset näkyviin kuviin. Olin kuitenkin rastin tuntumassa 30-50 metrin päässä kahden muun kameran kanssa.

Toinen laajakulmakamera sai lisävaloa kolmannen kameran salamasta ja tietenkin rastilla pyörivien ihmisten lampuista.

Haaste näissä monesti on että kuvaajan huomattuaan ihmiset katsovat kohti, ja näissä tapauksissa tehokkaat otsalamput polttavat kuvat puhki. Etäkameran olisi siis syytä olla hieman sivusta kuvaajasta, mutta tässä kohtaa joki tuli tielle ja siltakin oli suljettu joten ei auttanut muu kuin pysytellä aika likellä kameraa.

Tehdas 108
Toisen laajakulma kameran pääasiallinen paikka lähellä rastia. Tässäkin kuvassa näkyy miten käy kun kuvaajana olen likellä pitkää valotusta ottavaa kameraa - ruutu palaa puhki voimakkaan otsalampun toimesta kun minua kohtia katsotaan. Tämä ei tosin ole alkuunkaan pahin esimerkki. Ne vaan saivat deleteä heti kättelyssä kun kuvia kävin läpi. Tässä tapauksessa otsalampun häikäisy myös hienosti paljasti hienoisen vesisateen.

Rastille tuli muutaman satunnaisen joukkueen lisäksi yksi isompi rypäs (2-3 joukkuetta), mutta muuten oli vähän hiljaista. Sain kuitenkin jotakuinkin mitä halusin, mutta odotella piti kyllä täälläkin. Jos olisi ollut enemmän liikennetta niin sitten olisi ehkä hetkeksi virittänyt salamavaloa tuolle ykköskameralle, mutta kun vaikutti hiljaiselta niin keräsin kamani ja poistuin.

Harju tehdasalueen päällä 2:30-4:10

Tälle kuvauspaikalle en enää ottanut toista laajakulmakameraa mukaan vaan kuvasin vain kahdella kameralla. Laajakulma kameralla kuvasin kahdesta suunnasta jotta sain taustalle tehdasaluetta molemmista suunnista.

Tälläkin rastilla ajoittain oli hyvinkin yksinäistä. Ehkäpä olin tälläkin rastilla hitusen ajoissa, koska monella tämä(kin) oli niitä paluumatkan viimeisiä rasteja ja kenties tunnin pidempään odottamalla liikenne olisi voinut lisääntyä.

Yhdessä paikassa ei kuitenkaan kannatta liian kauaa odottaa koska voi myös olla että porukkaa ei tulekaan ja sitten olet turhaan polttanut aikaa muilta kenties paremmilta rasteilta.

Tällä rastilla odotellessani myös hieman tuumin loppuyön kuvoita. Aloin olla varsin varma että aivan klo 6 asti en rasteilla pyöri. Joten tuumasin että jos kotimatkalla vielä yhden rastin kautta ajaisi ja tekisi pikaiskun. Matkalla Porintielle olisi sopivasti yksi juomapaikka/taukopaikka rasti suunnitusseuran(??) mökin kulmilla.

Harju
Ensimmäinen kuvaussuunta
harju
Toinen kuvaussuunta. Kameran asetukset: f/10, 6 sek., ISO3200 - eli ei sitä valoa nyt liikaa ollut. Pienellä aukolla haettu tarkaksi myös takana olevia rakennuksi ja valoihin tähtikuviota.
harju
Tämä ja edellinen kuva ovat hyvät esimerkit siitä kuinka pitkäänkin valotukseen saadaan kohde näkyviin ja pysäytettyä salamavaloilla. Valitettavasti näihin ei juurikaan valojuovia sattunut - no vähän tähän jälkimmäiseen.
harju-lähikuva
Tässä siis kolmannella kameralla otettu lähikuva samasta tilanteesta. Toinen salama oli siis tässä lähikuvakamerassa ja toinen puuhun kiinnitettynä kamerasta 2 metriä oikealle. Tosin tässä tilanteessa se ei lauennut (paristot prkl). Tuossa kakkos kuvassa (oranssi kypärä) näkee kuinka puussa oleva salama valaisee selkää.

Mökki 4:20-4:30

Ajelin paikalla ja viritin kameratkin ja muutaman kuvan otin, mutta en ollut tyytyväinen kuvakulmaan, ruudun täyttäviin autoihin ja siihen että suurin osa porukasta oli tietenkin sisällä kuivassa ja lämpöisessä.

Huomioiden sen että takana oli aika monta tuntia hommia ja pari edeltävää yötä huonosti nukuttuina tämä alkoi tuntua riittävältä panostukselta valokuvauksen osalta. Noin 4:30 lähdin ajelemaan kotia kohti jonne olisi kuitenkin matkaa sellainen 40-45 minuuttia (maltilisella kaasujalalla).

Muuta

PocketWizardeja en tarvinnut ollenkaan. Evästä ja juomaa oli riittämiin, niitä tuli popsittua vielä seuraavinakin päivinä. Tekniikka pelasi hyvin mitä nyt toinen salama kulutti paristot yllättävän nopeasti, mutta toisaalta olihan noita varaparistoja runsaasti mukana. 50mm F/1.4 jäi kotiin koska arvelin että en sitä nyt tarvitse kuitenkaan.

Hitusen huonosti osui mun ja isojen massojen ajoitukset rasteille. Jos olisi jättänyt Siuron ja juna-kikkailun väliin niin ehkä olisi ajoitukset menneet paremmin. Tai sitten ollut tunnin myöhemmin viimeisillä rasteilla Toisaalta piti katsoa josko IC-junaa saisi jotenkin hyvin kuviin (no sain junan hyvin, mutta rasti jäi kauas). Muuten meni jotakuinkin suunnitelmaraamin mukaisesti. Mutta tosiaan sen ihmeemmin extra-rasteille ei ollut aikaa koska näillä rasteilla kului aikaa odotteluun. Ilman näitä odoteluita olisin ehkäpä yhdellä rastilla vielä ehtinyt käymään.

Sivuston galleriassa on parhaita paloja ja minun Instagram tililläni myös. Tässä blogipostauksessa ei siis suinkaan tälläkään kertaa ollut pääasiassa niitä valmiita ja parhaita kuvia vaan enempi näitä esimerkkejä joilla voi kertoa tätä tarinaa.

LINK COPIED