Viimeisen parin vuoden aikana luontokuvaus jäi (liian) vähiin. Tähän on pari syytä 1) muutto takaisin Tampereelle 2022, 2) uusi työpaikka 2023. Muutto Tampereelle vei kauemmas vakipaikoista ja uuden työpaikan myötä tilapäisesti lomaa on vähemmän ja muistakin syistä piti fokusoida vähän ajat jolloin ehtii kameran kanssa heilumaan tuohon sivutoimena tekemääni urheilukuvaukseen.
Mutta kelataanpa rullaa taaksepäin.
2022 tuli Tampereelle muuton jälkeen edelleen kierrettyä kansallispuistoja pojan kanssa. Kameraa toki kulki matkassa. Puurijärvi-Isosuo on vakipaikkoja pojan kanssa lintujen pongailuun. Autolla pääsee lähelle isoa tornia ja pari muutakin tornia nurkiltä löytyy, nekin helposti saavutettavissa.
Kesäkuun alusta, ja kuten arvata saattaa liki joka reissulta tuolta tarttuu merikotkan kuvia muistikortille. Isolta tornilta Kärjenkalliolta.
Sama paikka juhannuksen aikoihin - Ruskosuohaukka_
Silloin katselin tornilta myös Puurijärven eteläistä puoliskoa, padolta hieman pohjoiseen länsipuolen reunalla on paljon pystyyn kuolleita koivuja. Siellä näytti olevan kotka istumassa. Hetken tuumailtuani ajelin padon lähelle ja kävelin padon reunalle. Siellähän se oli puussa, ja itseasiassa siellä oli toinenkin. Alla olevassa kuvassa toinen vasemmalla alhaalla ja toinen oikealla ylhäällä.
Lähempänä kotia tuli useamman kerran iltaisin käytyä Hämenekyrössä Sarkkilanjärvellä. Siellä tavoittelin kuviini kalastavaa sääkseä. Suo/pesäkuvia on vuosien saatossa tullut kuvattua paljonkin, mukaanlukien poikaset pesällä ja kala kynsissä. Olisi mahtavaa saada luonnossa kunnon kuva siitä kuin sääksi nappaa vedestä kalan.
Eräänä iltana osui, mutta hävyttömän kaukaa kuvattuna...
|
Vaan kun sitkeästi yrittää... Noh, vieläkin vähän liian kaukaa kuvattu ja oksiä oli ikävästi tiellä, mutta huomattava parannus aiempiin. (kuvat lipsahti hieman väärään järjestykseen)
Joutenpäiten kuvattu lokki samasta paikkaa.
Fast forward... helmikuuhun 2023. Joulukuu 2022 - helmikuu 2023 välissä oli sattuneesta syystä paljon joutoaikaa. Olin jo jonkun tovin tuumaillut että merikotkia pitäisi ihan tarkoituksella kuvata. Siurossa yhden keikan vuosia aiemmin tein. Pyhäjärvelläkin merikotkia talvisin parveilee runsaasti ja nyt kun kirjaimellisesti vieressä asuu niin olisi hyvä mahdollisuus tällaiseen pieneen kuvausprojektiin kun aikaa kerrna oli. Ei niitä kotkia toki tässä Härmälänrannassa vaan pitää painella jonkinmatkaa Rajasalmen siltojen toiselle puolen.
Ensimmäiselta reissulta ei oikein kotkakuvia syntynyt, vaikka kotkia jonkun näinkin, olin aamupäivästä liikenteessä. Iltapäivästä merikotkan ovat aktiivisempia. Korppi pari mennä raakkui jossakin Palhonselän päällä.
Kotimatkalla, iltapäivän jo hämärtyessä, ajelin vielä Reipin kautta. Pieni lenkki jäälle ja muutama ohilento tarttui kuviin.
Seuraava reissu oli sitten pilkkireissu pojan kanssa Reipin jäälle ja taas tuli kuvia, kalaa sen sijaan ei. KAlastajien perkeitä nuo tuolla jäällä kyttäväät ja kyllähän siitä kähinä tulee kun kotkia on paljon samalla apajalla.
Kaikenkaikkiaan siinä muutaman viikon aikana taisin jonkun viisi reissua tehdä jäälle. Viimeisin oli jo maaliskuun puolella. Silloin oli käsillä paras kuvausmahdollisuus koska pääsin väijyyn pienen luodon reunaan (maastoutumaan) ja sitten kalastaja kävi verkoilla siinä vähän matkan päässä. Eikä mennyt kuin 10 minuuttia ja ensin tulivat lokit ja varikset ja sitten kotkan. Ikäväkseni tässä kohtaa alkoi lumisade ja ajoittain se kävi hyvinkin sankaksi.
Siinä sitten myöhemmin keväällä sain vinkin merikotkan pesästä. Ja aivan huhtikuun alussa kävin paikan skouttailemassa. Talvella kulku sinne on kohtuu helppo, olkoonkin että nurkilla olevan ojat on syviä, leveitä ja ei kunnolla jäässä - nimerkillä mulautin sitten toisen jalkani.
Vaan sieltähän se pesä löytyi jykevän monihaaraisesta koivusta.
Kotkakin kulmilla näytti lentelevän, joten tyytyväisenä totesin tilanteen ja poistuin paikalta.
Toiveissa oli että kotkapari sinne päätyisi pesimään ja sitten joskus kesällä pääsisi varovasti kuvailemaan kunhan poikaset ovat riittävän isoja ja pesintä ei enää häiriintyisi.
Heinäkuun ekalla puoliskolla palasin pesälle. Tällä kertää pääsy pesälle olikin sitten ison vaivan takana. Järven kautta ei enää ollut (jäitä pitkin) kulkua. Ja lähimmältä tieltä vastassa oli hyvin runsasvetiset, leveät ja syvät ojat. Ei mitään mahdollisuutta hypätä yli. Etsiskelin arvioiden kilometrin matkalta ylityspaikkoja ja löysin vähiten huonon. Paikan jossa toisella puolella saisi ainakin jostakin pajusta kiinni jos reunalla oleva sammalikko pettäisi. Ja peittihän se... reissiä myöten ojaan mutta sain itseni ja kamerakamat kuivana vastarannalle. Surkuhupaisaa oli että paluumatkalla löysin heikon polun joka johdatti ylityspaikkaan jos oli lankuista tehty siltä, hyvin veden alla piilossa joten en sitä mennessä huomannut.
Hyttysiä oli ziljoona, itselläni oli toki hyttystakki ja jykevät housut, mutta sormikaiden läpi mokomat tikkasivat kädet täyteen reikiä.
Ainakin puolisen tuntia tarkkailin pesää etäältä pitkällä putkella. Näytti tyhjältä ja liikennetta ei ollut. Hieman kuitenkin erään oksan takana näytti toisinaan olevan pientä liikettä. Löydätkö kuvasta kotkaa...?
No eihän sitä siinä näy mutta pesästä noin klo 10 suuntaan näykyi vaihvihkaista liikettä joten hiiviskelin kaukaa vasemmalta lähemmäksi. Erittäin erittäin hitaasti hiiviskelinkin, lukuisia kertoja pysähtyen, noin 45 minuutin kuluttua olin puun vasemmalla puolella sivulla. Ja sieltähän löytyi torkkukuva merikotka, jos yhtään osaan tulkita niin kyseisen kesän poikanen, mutta en tästä ole kyllä varma.